MUUTAMA AJATUS JUHANNUKSESTA


Okei, vaikka mun juhannus ei tällä kertaa mennytkään ihan näin perinteisissä juhannustunnelmissa siitäkään huolimatta, että se jonkinlainen kukkaseppele hetken olikin päässä, niin juhannus on mun yksi lempijuhlapäivistä. Juhannuksessa on vaan taikaa ja jotain sellaista fiilistä mistä tykkään.


Jotain kotoisaa ja ihanaa siinä on. Joka puolella on vihreää ja vehreää, kasvoilla on jo muutamia pisamia ja vaatteet voi pitää kevyinä vaikka pieni kesäsade sattuisikin kohdalle. Valoisa yö ja aamun usvakin on niin kaunista että tekisi mieli valvoa koko yö jotta sen näkee. Parasta on myös yhteinen vietetty aika ja seurasinkin somesta, miten ihanasti monet vietti juhannusta mökillä ja totta kai mukana oli myös mökkiolympialaisia, kukkapuskia niittykukista ja hyvännäköistä grilliruokaa - kuulostaa niin ihanalle ja just sellaiselle oikeelle juhannukselle. 


Mutta mulla on myös lohdutuksen sana niille, joiden juhannus ei nyt mennyt ihan niin putkeen ja perinteikkäästi, niin ei se valitettavasti rehellisesti sanottuna mennyt täälläkään tällä kertaa mutta ei se haittaa, kun mitään suurempaa ei oo sattunut. Joskus saa vähän mokata, kunhan ei tuu tavaks. 

Toivottavasti te saitte rentouduttua ja ladattua akut uuteen viikkoon! 

xx Marianne

12 kommenttia

  1. Aivan ihanat kuvat susta! Oot sun ulkonäöstäs niin raikkaan- ja hyvännäköinen :-)

    VastaaPoista
  2. Upee tuo mekko! Ihanan raikkaat kuvat :-) ens juhannuksena sit paremmalla tuurilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että tykkäät! :) Jep todellakin! ♥

      Poista
  3. Toi viimeinen kappale oli kuin suoraan mulle osoitettu:D Koitan lohduttautua sillä että ens juhannuksena muistot tältä vuodelta vaan naurattaa, ja niitä kauniita, perinteisiä mökkijuhannuksia oon ehtinyt viettää useesti ja tulevaisuudessakin aion varmasti viettää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D No älä, huoli sillä veti itse allekirjoittanutkin aika penkin alle.. Mutta jep toi just että toi vaan naurattaa ja niitä kauniita juhannuksia ehtii kyllä viettää vielä monta vuotta! :)

      Poista
  4. Täälläkään ei juhannus mennyt oikein niin kuin oli ajateltu - tosin nyt ei pariin vuoteen oo oikeen juhlittu juhannusta muuta kuin kotona istumisella. Harmittaa, mutta kenties ens vuonna kävisi toisin :D
    Tosi ihanat kuvat! Ihastelen täällä vaan sun kukkakruunua. Tosi kaunis. Tekee nyt mieli väkertää oma :DD Onneksi noita kukkia löytyy koko kesän ajan ettei vaan se juhannus oo ainoa hetki jollon seppeleen vois tehdä.

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei ens vuonna teilläkin siellä paremmin! :) Kiitos Paula, ihana kuulla! Ehdottomasti tekemään vain!

      Poista
  5. Niin ihania kuvia ja tuo kukkaseppele sopii sulle niin hyvin! :) Opettelin nyt perjantaina itsekin tekemään kukkaseppeleen ja sellainen oli ihan kiva tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla kiitos! :) Totta, voisi itsekin vielä tehdä tänä kesänä!

      Poista
  6. Onks multa menny nyt jotai ohi, jäi häirihteen toi et sun jussi ei menny ihan putkeen, mitä tapahtui? 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha et oo missannut mitään muuta ku sen että oon ollu ehkä turhan humalassa baarissa ja muuta, ei oo mitään sattunut :D Eli ei mitään kovin kiinnostavaa mutta ei mitään erityisen kivaakaan tai mulle tyypillistä ja siitä syystä en siitä paljon oo huudellut :)

      Poista

Back to Top