PHOTO FEED 04/17

Follow me on Instagram - @mariannnne
And Snapchat - @mvrianne

Tuttuun tapaan kuun vaihtuessa summaillaan vähän fiiliksiä ja tuli pieni flashback, sillä olin kuukausi takaperin just kertonut että oon ollut tosi stressaantunut ja tajusin, että oon valitellut sitä samaa myös nyt kuun vaihtuessa. Mutta just nyt, tätä kirjoittaessa se stressi on poissa, sillä otin oikeasti asiakseni tsekkaa koko to do -listan tyhjäksi ja hoitaa kiireelliset jutut pois alta. Voin kertoa, että olo on nyt tosi paljon rennompi ja ainoo huolen aihe on enää siivota kylppärin kaapit ja järjestää kaikki purnukat riviin. 

Muuten huhtikuu kului tosi hyvissä merkeissä ja niistä päällimäisenä mielessä tietty tuo viime viikonlopun reissu ja kaikki ihanat tyypit joita on saanut ympärille - niin vanhat ja kuin uudetkin (ootte ihania). Nyt mulle saapuu pian ihanat vieraat tänne meille nauttimaan pienestä dinneristä jonka oon niille tehnyt ja vapun vietto jatkuukin niissä merkeissä iltaan saakka. 

Kivaa vappua, vietetään huippu päivä!

xx Marianne
3

6 X VIIKONLOPUN PARHAAT HELSINGISSÄ


Meidän hotelli oli ihan Kampin kulmilla kauniilla rauhallisella kadulla, josta oli tosi iisi kulkea paikkaan kuin paikkaan. Ja sinne oli myös tosi iisi tilata Woltin kautta ruokaa koko viikonlopun... Perjantaina sushii, Naughty Burgerii, jäätelösmoothiee ja lauantaina aasialaista - toimii ja tuli sitä paitsi halvemmaksi kuin se, että oltaisiin ravintolaan lähdetty ja sai tietty herkutella peiton alla rauhassa haha.


Käytiin shoppailemassa ja päästiin mm. Lushilla kokeilemaan ihanaa käsikuorintatuotetta joka teki ihosta ihanan pehmeän kertaheitolla ja lähtikin sitten sieltä matkaan.


Viikonlopun kohokohta oli tietenkin Blogger's Inspiration Day ja Blog Awards, joita olikin jo odotettu pitkään. Viihdyttiin tosi hyvin kaikin puolin ja oli ihan huippua päästä näkemään kaikkia ihania tyyppejä ja myös niitä ihan uusia tuttavuuksia, joten ihan halailuksihan se päivä meni!


Kun siitä shoppailusta nyt tuli puhe, niin mukaan tarttui Zarasta maailman ihanin vaaleanpunainen rotsi jota olinkin aikalailla jo haaveillut itselleni! Asukuvia siitä ja itseasiassa lookista, joka mulla oli Blogger's Inspiration Dayssä tulee pian.


Ah, niin kauniit Helsingin kadut. Kuka muu tykkää ihan hulluna?


Lauantai aloitettiin Fazerin brunssilla ihanien blogityttöjen kanssa ja paikalle saavuttiinkin aika suurella joukolla. Oli ihanaa nähdä näitä kaikkia ja viettää aikaa yhdessä! Eikä siinä brunssissakaan mitään vikaa ollut! 


xx Marianne
8

MISSÄ MENEE KILTTEYDEN RAJA?


Oon luonteeltani tosi kiltti tyttö - haluan, että kaikilla on hyvä olla ja uskon ihmisistä joskus jopa sinisilmäisestikin vain hyvää, kunnes toisin todistetaan. Pyrin olemaan kaikille kiva, välttelen riitaa ystävien kanssa ja oon tosi huono olemaan kellekään vihainen. En vaan osaa.


Sillä kiltteydellä on myös kääntöpuoli ja joskus se epäreilusti kostautuu. Sitä on niin helppo käyttää hyväkseen. Liian kiltin ihmisen yli on kevyt jyrätä ja kilteille ihmisille ollaan jopa helpommin ilkeitä - ei se suutu kuitenkaan tai ei ainakaan sano pahasti takaisin?


Ja on näitä joskus käynyt omalle kohdallekin niin parisuhteessa, ystävien kanssa kuin koulukavereiden kanssa. Oon kuitenkin osannut jotenkin olla niin vahva, että ajattelen, etten mä vain tarvitse sellaisia ihmisiä elämääni ja osaan jättää ne omaan arvoonsa alentumatta samalle tasolle. Kaikesta kiltteydestä ja herkkyydestä huolimatta oon pikku hiljaa kovettanut sen kuoren näille, mutta totta kai se vaatii itsevarmuutta eikä oo mikään itsestäänselvyys, jonka vuoksi haluunkin muistuttaa teitä muita kilttejä teidän omasta arvosta. Joskus se muistutus voi olla aika tärkee. 


Annatko aina kaiken ja liian helposti anteeksi? Annatko aina periksi toiselle? Annatko vain olla, kun sun yli kävellään? Otatko vastuun paljosta, mistä sun ei edes pitäisi? Pahimmassa tapauksessa, ootko sä se roskasanko jolle voi kaataa pahan olon ihan huoletta ja sä kilttinä annat sen tapahtua niin? 


Sanon sulle kiltti tyttö rakas, älä anna liian helposti kaikkea anteeksi, älä anna kaikkea aina periksi, älä anna kenenkään koskaan jyrätä sua, älä ota vastuuta muiden puolesta ja älä todellakaan koskaan ole kenellekään se roskasanko. Sä oot arvokkaampi ja kyllä sä sen tiedät. 


Mutta niin, älä myöskään kadota sitä kiltteyttä ja alennu samalle tasolle, koska se kiltteys on ihana piirre, jota muillakin pitäisi toisinaan olla hippusen enemmän. Luulen, että kun osaat olla kaikille aidosti kiva etkä halua satuttaa ketään, oot myös itse onnellisempi. Anna myös anteeksi oikeissa tilanteissa ja varsinkin silloin, jos se nyt susta tuntuu hyvältä äläkä vihoittele vain siksi, että niin pitäisi toimia. Se vasta viekin energiaa.


Näitä juttuja on yllättävän vaikea kirjoittaa sanoiksi, sillä näiden välillä on vain löydettävä se tasapaino ja toisaalta nämä on niin fiilisjuttuja. Milloin pitää olla tiukkana ja milloin antaa kiltteyden viedä? Paras keino selvittää tähän vastaus on kuunnella, miltä susta itsestäs rehellisesti tuntuu. Kyllä sillä kiltteydellä on rajansa, se raja pitää vain itse tietää. 

Se on siinä, missä susta tuntuu vielä hyvältä. 

Coat Make Way Bubbleroom (gifted/adlink) / Dress ZARA / T-shirt Bik Bok 
/ Backpack TopShop / Shoes VAMOS (gifted)

Mitä ajatuksia tää herättää sussa?

xx Marianne
38

BID & IBA 2017

Ständillä otetut kuvat: Henri Ilanen

Oli taas se aika vuodesta kun koitti inspiroiva Blogger's Inspiration Day ja Inspiration Blog Awards - eli bloggaajien oma lauantai täynnä kaikkea ihanaa! Niin paljon ihania tyyppejä ja yhteistä aikaa saman henkisten ihmisten kanssa, upeet puitteet, todella hyvät tarjoilut, hymy herkässä ja kiinnostavat yhteistyömahdollisuudet. Inspiraatiota koko talon täydeltä kotiin viemisiksi! Nyt kuvat puhukoon enemmän puolestaan.

Mahtavaa viikkoa!

xx Marianne
17

ARJEN LUKSUSTA DOVEN TUOTTEILLA


Tiedättekö, mä jatkan vielä hetken tällä arjen luksus aiheella, sillä se sopii tähän postaukseen niin hyvin. Puhuttiin täällä aiemmin myös sellaisesta erilaisen kauneuden näkemisestä ja sanomisesta ja pääsin myös kehumaan erästä upeaa bloggaajaa Doven kaupallisen yhteistyön merkeissä. Nyt jatketaan taas Doven kanssa ja pääsen myös näyttämään heidän uuden super kivan Nourishing Secrets -tuotesarjan parhaita paloja.


Ehkä se arkisin asia, mistä voi yllättäen löytää pienen palan luksusta, on raikas pitkä suihku ja sen jälkeen hyvin kosteutettu pehmeä iho. Arjen luksus on puhtautta, hyviä tuoksuja ja miellyttäviä tuotteita. Ja tietenkin se oma rauhallinen hetki. Pakko myös sanoa, että nämä tuotteet kyllä sopii tähän kuvaukseen paremmin kuin hyvin ja on kaikessa raikkaudessaan kyllä niin mun mieleen.


Oon aina pitänyt Doven tuotteista ja pari luottotuotettakin löytyy niin ihon- kuin hiustenhoidossa, enkä joutunut pettymään tämänkään uuden tuotesarjan kohdalla. Nourishing Secret -sarja on saanut inspiraationsa upeista ainutlaatuisista naisista, kuten Doven tyyliin kuuluu, sekä luonnosta ja jo kauan aikaa vallinneista kauneusrituaaleista ympäri maailmaa. Rituaaleista, joihin on käytetty tuotteiden sisältämiä luonnon omia ainesosia. Nourishing Secret -sarjasta löytyy raikkaan tuoksuisia vartalo- ja hiustenhoitotuotteita varmasti jokaisen makuun. Ja voi kyllä, nuo tuoksut on nyt päällimmäisenä mielessä! 


Yksi suosikki näistä on Invigorating Ritual Body Lotion, jossa vaikuttaa avokado ja kehäkukka. Tässä sekä samaan kimppaan kuuluvissa korjaavissa Strengthening Ritual -hiustenhoitotuotteissa on inspiroiduttu keskiamerikkalaisista naisista. Nämä Strengthening Ritual -hiustenhoitotuotteet nousi myös lemppareiksi sillä ne tekee hiuksista tosi pehmeät ja hoidetun tuntuiset, kuten oon Doven hiustenhoitotuotteilta tottunut odottamaankin niiden edullisesta hinnasta huolimatta.


Jopa vielä enemmän ihastuin Glowing Ritual Body Lotioniin, joka tuoksuu todella puhtaalle ja vähän ehkä naisellisellekin, mutta samaan aikaan sellaiselle suloisen makealle. Ihanan tuoksun lisäksi tuote imeytyy iholle nopeasti ja jättää ihon pehmeäksi. Glowing Ritual -tuotteissa vaikuttaa lootuksen kukka ja riisimaito ja tässä on inspiroiduttu japanilaisista naisista.


Nourishing Secret -sarjasta löytyy mm. myös kookosfaneille täyteläisen kookokselle tuoksuvat Restoring Ritual -tuotteet ja miellyttävän laventelin tuoksuiset Thickening -tuotteet. Koko tuoteperhe on ihan täydellinen erityisesti kesää ajatellen, sillä tuoksut on niin raikkaan kesäisiä ja tuotteet jättää aina kosteutetun ja hoidetun tunteen iholle ja hiuksiin. Ihanaa arjen luksusta todellakin!


Huikkaan vielä, että mun Instagramissa on käynnissä kiva arvonta, jossa voi voittaa 50€ arvoisen Doven tuotepaketin itselleen, joten kipaisehan vielä sinne osallistumaan! Löydyn sieltä nimellä @mariannnne.

xx Marianne



Yhteistyössä Dove
2

MUN SUOSIKKI TUOREPUURO 1/3


Yksi mun lemppari aamupaloista on jäänyt täällä chiavanukkaiden ja banaanipannareiden varjoon, mutta on kuitenkin yhtä helppo ja nopea vaihtoehto. Ja ihan yhtä hyvä - mä niiin rakastan aamupaloja.

Nyt puhutaan freesistä tuorepuurosta. 


Pari hyvää vinkkiä parhaaseen tuorepuuroon tulee tässä - anna sen tekeytyä ihan rauhassa tarpeeksi pitkään ja mausta se sopivilla mausteilla. Tässä nää kaks juttua on tärkeetä, oli ainekset mitä vaan. Tuorepuuro kannattaa tehdä edellisenä iltana jääkaappiin tekeytymään ja sitä kannattaa maistella ja lisätä mausteita, kuten kanelia, kardemummaa ja vaniljaa. Luomu kardemummajauheesta on tullut mun suosikki ja mun mielestä se tuo aamupalaan kuin aamupalaan pientä luksuksen tuntua, josta nyt kovin on ollut puhe. 

Sellasen kivan tuorepuuron saa aikaan vaikka ihan vaan kaurahiutaleista ja marjoista, ei se välttämättä vaadi mitään sen enempää, mutta joskus on kivaa hifistellä näilläkin. Ja toki kaikki maistuu aina paremmalle kun ottaa aikaa nauttia siitä rauhassa ja laittaa sen nättiin kippoon vai mitä?


MUN SUOSIKKI TUOREPUURO 1/3

Noin 2 dl kaurahiutaleita, noin 2 dl vadelmia, noin 1 dl mantelimaitoa, 1 rkl kookosmannaa (Foodin), 1 rkl macajauhetta, 1 rkl chiasiemeniä, kardemummaa ja hunajaa makusi mukaan. 

Sekoita vain ainekset toisiinsa. Mantelimaidon määrän voi itse suhteuttaa sopivaksi riippuen siitä, kuinka paljon nestettä sun vadelmista tulee (mun vadelmat oli kotimetsästä joten niistä tulee melko paljon nestettä). Anna tekeytyä mielellään yön yli jääkaapissa. Nauti sellaisenaan tai banaanisiivujen kanssa. 


Onko tuorepuurot sulla jo käytössä? Ja onko sulla jo joku ihan pettämätön resepti mikä vaan toimii kerrasta toiseen?

xx Marianne
10

FARKKUTAKKI ON KEVÄÄN MERKKI

Denim jacket ZARA MAN / T-shirt LEVI'S / Jeans Dr.Denim Lexy 
/ Watch Daniel Wellington (gifted) / Adidas Stan Smith

Joko farkkutakki nappaa? Se on ainakin varma kevään merkki ja erityisesti tämän kevään juttu on vähän rennompi malli, joita löytyykin kauppojen hyllyiltä nyt jos jonkin tyylistä. Ja vinkkinä muistutan tsekkaamaan myös ne miestenmallistot, josta tämä munkin on löydetty!

Ihan parasta tää aurinkoinen sää ja kaikki pienet kevätjutut - kuiva asfaltti, pienet lapset jotka opettelee pyöräilemään, pilvetön sininen taivas ja hinku päästä jo grillaamaan. Toivotaan, että näin keväinen sää jatkuu vielä ainakin viikonloppuun, sillä silloin koittaa taas odotetut Blogger's Inspiration Day ja Blog Awards -tapahtumat Helsingissä, joten lähdetään sinne koko viikonlopuksi siskon kanssa nauttimaan! Ketä muita tulossa??

Kivaa viikkoa! 

xx Marianne
10

KOSMETIIKKAA NIMELTÄ IHANA, SIEVÄ JA SÄIHKE


Kun oli puhe siitä arjen luksuksesta, niin mulla tuli siitä aiheesta ehdottomasti heti mieleen laadukas kosmetiikka, jossa on jokin juttu, joka erityisesti ihastuttaa. Tässä on nyt aika kova kombo, sillä monta asiaa joita mä kosmetiikalta arvostan on pakattu näihin kauniisiin purkkeihin - luonnonmukaisuus, suomalaisuus, tehokkuus ja kaunis pakkaus. 

Mia Höytö Cosmetics on siis Helsingistä kotoisin oleva luonnonmukainen ihonhoitosarja, jossa raaka-aineiden laadusta pidetään huolta. Pyrkimys käyttää mahdollisimman paljon hyviä raaka-aineita puhtaasta pohjolan luonnosta on ajatus josta mä tykkään. Tuotteet on myös eläinkokeettomia, joten sanoisin, että nyt on arvot ihan kaikin puolin kohdillaan. 

Ja se erityistä ihastusta aiheuttava juttu on nuo tuotteiden nimet, koska mikä ois oikeasti parempaa kuin kasvovoide nimeltä Ihana? Nämä nimet jo yksistään on sitä arjen luksusta, puhumattakaan kokonaisuudesta.


Ihastelin näitä kaupan hyllyllä jo hetken aikaa ja on ihan huippua päästä kokeilemaan näitä vihdoin itsekin. Tuotteet on saatu pr -toimistolta, joten tämä postaus on ihan suoraan minun omia fiiliksiä, joita halusin vain päästä jakamaan teille!

IHANA / kasvovoide

Tehokkaasti kosteuttava, mutta nopeasti imeytyvä kasvovoide, joka jättää iholle kuulaan mattapinnan ja on aika hyvä tarttumapinta meikinpohjustukseenkin. Sopii normaalille ja kuivalle iholle oikein hyvin. Tyrnin- ja mustaherukansiemenöljyt kosteuttaa ja stimuloi ihon kollageenin (rakentaa ihoa ja saa sen näyttämään terveeltä ja kimmoisalta) muodostumista. Ihana sisältää myös kaurauutetta joka rauhoittaa ja uudistaa ihoa ja monia antioksidantteja ihoa suojaamaan. Mitä tähän nyt voi sanoa? Ihana on aika ihana.


SIEVÄ / puhdistusvoide

Puhdistusvoide suojelee ihon omaa kosteustasapainoa ja tottakai hoitaa sen itse puhdistuksenkin aika sukkelaan. Mä itse tykkään eniten nimenomaan voidemaisista puhdistustuotteista eikä tämäkään oo poikkeus. Sisältää ihoa korjaavaa ruusunmarjaöljyä, kirkastavaa puolukansiemenöljyä, c-vitamiini rikasta tyrninsiemenöljyä ja rauhoittavaa mustaherukansiemenöljyä. 


SÄIHKE / kasvovesi

Viimeistelee ihon puhdistuksen tehokkaasti ja myös pohjustaa ihon vastaanottamaan muita tuotteita niin että niistä saataisiin kaikki hyöty irti, kuten hyvän kasvoveden kuuluukin. Kosteuttaa, rauhoittaa, tasapainottaa ja raikastaa. Sisältää koivunmahlauutetta, jossa on paljon mineraaleja ja joka palauttaa ihon ihanteellisen kosteustasapainon sekä ruusunterälehtiuutetta, joka kuulostaa aika luksukselle ja sen vaikutuksiin kuuluu ihohuokosten supistaminen, ihon tasapainottaminen ja herkistyneen ihon rauhoittaminen. 

Tuoksut näissä on luonnollisen voimakkaita kukkaistuoksuja ja etenkin tässä kasvovedessä, mutta mulle ne sopii ihan jees - tulee vain tosi kotoinen olo, sillä tuolla landella ne kuuluu siihen juttuun haha!


Lisää voit lukea näistä ja muista ihanista tuotteista www.miahoyto.fi. Onko Mia Höytön kosmetiikka sulle jo tuttua vai oliko tää sulle ihan uusi tuttavuus?

xx Marianne
6
Back to Top