VAHVA

Mua pyydettiin Elloksen #StrongBecause -kamppikseen liittyen kertomaan ajatuksia vahvuudesta pienen bloggaajakisan merkeissä. Elloksen mielestä vahvuutta on muiden inspiroiminen. Ja siitä mä inspiroiduinkin kertomaan, mikä on mun mielestä vahvuutta.

Mä ihailen vahvoja naisia, joilta ei puutu itsevarmuutta. Vahva nainen ei pelkää kertoa ajatuksistaan ja osaa rohkeasti heittäytyä toteuttamaan unelmiaan. Vahva nainen seisoo tekojensa, sanojensa ja valintojensa takana. Vahva nainen osaa olla oma itsensä ja ylpeä siitä, juuri siitä, millainen on. 

Kuitenkin vahva nainen voi myös epäonnistua, tehdä virheitä, kohdata ikäviä asioita, voida huonosti ja vahvaankin naiseen voi sattua. Mutta asioiden positiivisena näkeminen on sitä vahvuutta parhaimmillaan, sillä asioita tapahtuu, niin hyviä kuin huonoja. Kaikille. Mutta se juttu on siinä, miten niihin asioihin suhtautuu. Totta kai ihmisille sattuu myös paljon asioita jotka ei ole mitenkään verrattavissa keskenään, mutta näin karkeasti sanottuna ja niihin syvempiin ja kipeempiin asioihin menemättä, niin kyllä, hyvin pitkälle on kiinni siitä, kuinka asiat ottaa vastaan, kuinka käsittelee ne ja kuinka niihin suhtautuu sen jälkeen. Miten kaiken handlaa ja siitä jatkaa eteenpäin.


Vahva nainen inspiroi ja vahvalla naisella on taito inspiroitua.

Mä haluan olla sellainen nainen. Ja pelkästään jo vahvan naisen ajatteleminen tuo tarpeeksi motivaatiota pyrkiä siihen. Kuka nyt ei haluais olla sellainen?

xx Marianne


Kertomalla oman tarinasi tai ajatuksiasi vahvuudesta perusteluineen Instagramissa tägillä #StrongBecause ja @ellosofficial lahjoitat 1 euron hyväntekeväisyyteen. Kannusta myös seuraajiasi kertomaan tarinasi 31.10.2016 mennessä, niin hekin lahjoittavat 1 euron hyväntekeväisyyteen.
9

BLOGIKIRPPIS / JKL 1.10

Ja sitten kaikki Jyväskylän suunnilla ensi lauantaina 1.10 pyörivät, kaivakaapas kalenterit esille, sillä silloin Harjun oppilaitoksen aula- ja ruokailutilassa on klo 12-15 pystyssä blogikirppis, josta löytyy sitten myös mun kimpsuja ja kampsuja ihan joka lähtöön. Jotkut jopa ihan käyttämättömiä, kaikki siistejä ja hyvässä kunnossa. On neuleita, takkeja, kenkiä, toppeja, farkut, pörröliivi, mekkoja, lippis, ylipolvensaappaat, paitoja, housuja (ja mm. kaikki mitä alla olevissa kuvissa näkyy)... Löytyy Adidasta, Vilaa, Bik Bokkia, Nikeä, Ivyreveliä ja monia muita. Puhumattakaan mitä muuta kaikkea löytyy muiden bloggaajien pöydistä! Tapahtuman Facebook -eventti ja muut bloggaajat listattuna löydät täältä. Kirpparia järjestää Jyväskylän aikuislukio ja sieltä löytyy lauantaina myös heidän pitämä kahvio. Varaa kuitenkin käteistä mukaan, sillä lähin pankkiautomaatti on melko kaukana. Tuuthan kirppistelemään?


Blogikirppis JKL
la 1.10.2016 klo 12-15
Sepänkatu 3
Harjun oppilaitoksen aula-/ruokailutila
0

CASUAL AUTUMN

Vaikka oon viime aikoina yrittänyt suosia melko neutraaleja kuvaustaustoja, niin eihän näitä ihanan syksyn värjäämiä puita voinut skipata sitten millään! Koska syksy  ja koska asu on itsessään tosi neutraali. Kuvat käytiin eilen Lauran kanssa nappaamassa ennen symppiksen Teeleidin teetastingia ja bloggaajailtaa, jossa päästiin tutustumaan ihanan Teeleidin tarinaan erilaisten teelaatujen ja -makujen kera. Ja kun laatuteestä puhutaan, niin sitä löytyy heiltä ihan jokaiseen makuun. Kaikkia teen ystäviä (niin nykyisiä kuin tulevia) suosittelen käymään kurkkailemassa Lutakon Teeleidi, siellä jos missä on sydäntä yrityksen takana ja tuut viihtymään varmasti (ehkä useemmankin tunnin ja teepannun ajan). Ja mun mielestä hyvä tee jos mikä kuuluu oleellisesti syysiltoihin.

Coat VILA / Top and bag Gina Tricot / Dr. Denim jeans from Carlings / Adidas Stan Smith Luxe W

Kuvat: Laura Eerola
xx Marianne
18

PARASTA JUST NYT...

Aina (jep ihan aina) on hyvä summata vähän niitä sen hetkisiä hyviä juttuja, ettei liikaa stressata vaan niistä vähän kehnommista asioista, niin kuin sateinen harmaa sää, sotkuinen koti, viimetippaan jätetyt koulutehtävät, epätarkat tai muuten epäonnistuneet asukuvat ja kipeytynyt vasemman jalkapohjan sivu jostain tunnistamattomasta syystä niin, että joka askel tekee kipeää. Mutta onneks nämä positiiviset jutut vaan vie voiton puolelle ja niitä onkin paljon enemmän!


...syyskuun kauniiksi värjäämät puut, joista saa niin paljon syysfiilistä
...monet monet monet asu- ja postausideat, joita haluan toteuttaa tänne
...tänään iltapäivästä koittava bloggaajailta ihanassa Lutakon Teeleidissä
...suunnitelmat ja haaveet blogin uudesta ulkoasusta sekä bannerista, olis aika uudistaa vai mitä?
...joka aamuinen aamupuuro äidin tekemällä omenasoseella ja raejuustolla
...lauantaina saunalautalla seilailu Jyväsjärvellä kaveriporukalla ja virkistävät järveen pulahdukset


...vihdoin kaupasta bongattu ja mukaan napattu nyhtökaura, josta ajattelin keksiä jotain hyvää
...pari yötä vietetty kotikotona ihan iisisti ja kaikessa rauhassa
...ja sieltä mukana tuodut muutamat sisustusjutut parvekkeelle, nähdään niitä myöhemmin kun saan 
ne väkerrettyä valmiiksi
...hyvä flow salilla ja vihdoin saa taas nähdä vähän tuloksia kovasta treenistä
...postista kiikutettu mysteeripaketti, josta paljastui karkilta tuoksuva uusi hiusta korjaava hoitsikka Aussielta
...sunnuntainen löhöpäivä murun kainalossa

Bomber jacket Junkyard xx-xy / Dress H&M / Cap Only

Ihanaa maanantaita just sulle!

xx Marianne
8

UUTTA SISUSTUSTA VOL 2

Ajattelin taas jakaa teille pienen kurkistuksen meidän uusista sisustusjutuista, joita tässä vajaat kahden kuukauden aikana on tänne kertynyt. Edelliset uutukaiset pääsee kurkkaamaan tästä postauksesta ja tähän listaan voisin lisätä nämä Desenion sisustustaulut sekä nämä söpöt pienet viherkasvihankinnat. Seuraavana hommana koittaa ihan kunnolla tuon parvekkeen sisustus, jos saisi sen syyskuntoon vielä! Tästä löytyy kyllä jo muutama juttu sitä parvekettakin ajatellen...


Musta metallikoppa oli löytö Anttilan konkurssimyynnistä neljällä eurolla, joten eihän sitä nyt sinne voinut jättää! Kyllä sille paikka keksittiinkin ja se tuo vähän särmää muuten tosi vaaleaan sisustukseen. Noita pattereilla syttyviä valonauhoja on oikeastaan kaksi, mutta en sitä toista jaksanut ottaa paikaltaan, sillä siellä se jo kiikkuu parvekkeen katossa ja tämä tulee sinne sen jatkoksi. Yhdessä nauhassa on 10 noita hehkulampun näköisä valoja ja ne löytyi Minimanista kympillä per paketti. Koristetyynyliinat on H&M Homesta, harmaat pienemmän 3,99€/kpl ja isommat marjapuuron väriset 4,99€/kpl. Nämä tyynyt tulee myös parvekkeelle ja näiden pintamatsku on mun mielestä aika passeli parvekekäyttöönkin. 


Suloiset, vanhat täyspuujakkarat bongasin Tori.fistä ja niihin mulle tuli heti jokin pakkomielle, joten ne sitten kotiutuikin meille melko pian sen jälkeen (mua naurattaa kun tuo pienempi on varmaan joku lypsyjakkara??). Isompi oli jo valkoiseksi maalattu, mutta tuon istuinosan maalasin vielä uudelleen valkoisella niin sekin sai heti siistimmän ilmeen. Oliskohan näillä ollut hintaa yhteensä 15€. Vielä vähän nämä hakee paikkaansa, mutta viimeistään parvekkeelle ne sopii täydellisesti.


Käsisaippuapumppu ja hammasharjamuki on H&M Homesta hintoihin 9,99€ ja 5,99€. Ihanaa saada kylppäriinkin välillä jotain uutta! Ja sinne sain Ellokselta muuten myös kuvasta puuttuvan pyöreä valkoisen kylppärinmatto, se löytyy täältä ja nuo hapsulliset käsipyyhkeet löytyy täältä. Kuvan sivussa kurkkailee myös Ellokselta saadut haalean vaaleanpunaiset tyynyliinat, jotka löytyy täältä.



Tämä suloinen ananas ja pitkä puinen leikkuulauta onkin täällä jo vilahdellut aiemminkin, mutta kuitenkin ne on niin tuoreet tulokkaat, että nekin pääsi tähän postaukseen. Molemmat on myös Ellokselta saatuja, ananasvati löytyy täältä ja leikkuulauta täältä. Voin jo kuvitella miltä tuolla pitkällä leikkuulaudalla näyttää aamiaispannarit tarjoiltuna mmm... Ilmatiiviit purnukat on vähän pienempiä kuin mitä nuo yleensä on ja niitä on mulla neljä kappaletta. Ne oli Anttilassa myös konkurssialessa ihan parilla eurolla. Cotton -kynttilä on H&M Homesta 4,99€ ja se tarttui matkaan suurimmaksi osin jo vain sen ihanan ulkonäön vuoksi.

Siinä ne uutuudet meiltä tältä erää, mutta me tehdään ensi viikolla vielä pieni tilaus IKEAsta, mutta siitä sitten ajallaan lisää jos sieltä jotain erityistä lähtee matkaan. Parvekesuunnitelmat ja -inspiraatiot on varmaan seuraava sisustukeen liittyvä postaus (toivottavasti sisustuspostaukset on mieleen, niitä kun tuppaa tämän kodin myötä tulemaan ja uusille lukijoille sen verran, että ollaan siis kesällä muutettu uuteen kotiin ja siksi näitä hankintoja tulee tehtyä tavallista enemmän ja useammin), mutta ens kerralla ihan muita juttuja!

xx Marianne
9

5 X HELPOSTI LISÄÄ KASVIKSIA RUOKAAN

Muistatteko, kun alkuvuodesta puhuin ja taisin itselleni pienen lupauksen antaakin siitä, että lisään kasviksia reilusti ruokavaliooni. Ehkä joskus mennään ihan pelkälläkin kasvisruualla (mistä voisin nyt asettaa itselleni uuden haasteen - kasvisruokahaaste!). Tässä on kyllä huomannut, miten helppoa niitä oikeasti on sinne ruokaan lisätä mausta tinkimättä eikä sen aina tarvii olla pelkkää vihersalaattia.


KESÄKURPITSALASAGNE
Kastikkeeseen tulee 400g naudanjauhelihaa, 1 sipuli, 1 valkosipulinkynsi, 400g yrttimaustettua tomaattimurskaa, ruususuolaa ja muita haluamiasi mausteita. Pastalevyjen sijaan tulee noin yksi kesäkurpitsa höylättynä ohuiksi levyiksi. Juustokastikeeseen tulee 2 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa), 1 prk juustoruokakermaa, 3 munaa ja ripaus suolaa. Päälle voi lisätä vielä juustoraastetta. Kuvassa oleva pikkuvuoka on noin puolet tästä ohjeesta.

Kuullota kuutioitu sipuli, paista jauheliha ja mausta makusi mukaan. Lisää muut kastikkeen ainekset ja muista maistaa maku kohdalleen. (Älkää hämääntykö siitä, että tuolla mun kastikkeessa näkyy pari spagetin pätkää, koska mä olin tällä kertaa niin laiska, että vedin tuonne lasagneeni Topin spagettikastikkeet (oikeestaan täysin samat ainekset), se on sinne näköjään pari spagettia pudottanut vahingossa, mutta ne ei kuulu mun reseptiin haha.) Höylää kesäkurpitsa ohuiksi ja sekoita juustokastikkeen ainekset toisiinsa. Kasaa vuokaan vuoron perään jokaista kerroksittain lasagnen tapaan ja lisää päälle halutessasi juustoraastetta. Paista n. 175-200 asteessa 45 min ja anna sen jälkeen vetäytyä hetki.


PUNAJUURILIHAPULLAT
Sekoita hyvin tasaiseksi massaksi 400 g naudanjauhelihaa, 1 sipuli, mausteita ja tuoreita yrttejä makusi mukaan, pari raastettua tuoretta punajuurta ja 1 muna. Pyörittele pulliksi ja paista uunissa 225 asteessa noin 15-20 min tai kunnes ne ovat kypsiä. Tarjoile vaikkapa tumman pastan, bataattiranskalaisten, uunikasvisten tai ruokaisan salaatin kera.


KASVIKSET LISUKKEKSI UUNISSA/PANNULLA
Levitä uunipellille kuutioituina bataattia, paprikaa, sipulia, porkkanaa ja parsa- ja kukkakaalia. Lisää mukaan vähän oliiviöljyä ja mausteita makusi mukaan. Paista uunissa 200 asteessa 20-30 min tai kunnes ne ovat kypsiä. TAI keitä parsa- ja kukkakaali, porkkanan palat ja muita haluamiasi kasviksia kypsiksi. Voit joko pitää ne vain keitettyinä tai vielä paistaa rapeiksi pannulla ja maustaa sopiviksi. Molemmat sopii ihan minkä tahansa lisukkeeksi pastan, riisin ja perunan tilalle ja oikein maustettuina maistuu kyllä kelle vaan!


SALAATTI SMOOTHIEN MUODOSSA
Joskus, kun se salaatti ei nappaa niin kokeilepa vetää se tässä muodossa. Ja jos oot maistanut vaan aivan törkeen pahan makuisia vihersmoothieita, niin kokeile vielä tätä ennen kuin tuomitset. Tarviit muutaman lehtikaalinlehden, kourallisen pinaattia, nipullisen tuoretta vahvaa minttua, 1 avokadon, 1 omenan, 1 jäisen banaanin, tilkan sitruunamehua ja Alpron kookosjuomaa. 


KUKKAKAALIPOHJA PIZZAAN
Viimeisenä muttei vähäisimpänä vähän erilainen pizzapohja, jota syötin Topillekin eikä se tajunnut mitä se oikeesti oli, joten maistuu ihan jees niillekin jotka kaikkea vihreää ja kasvista karttaa. Pohjaan tulee yksi iso kukkakaali raastettuna, reilusti parmesaania raastettuna ja 3 munaa. Sekoita massa hyvin, levitä uunipellille huolellisesti ja paista pelkkää pohjaa 200 asteessa 20 minuuttia. Täytteeksihän voit laittaa mitä ikinä mielitkin, mutta meillä mentiin tälläisellä kombolla että: tomaattikastike, ilmakuivattukinkku, vihreäpesto, mozzarella, aurajuusto ja kirsikkatomaatti. Lisää täytteet pizzan päälle ja paista vielä noin 10 minuuttia ja viimeistele tuoreella rucolalla, tuoreella basilikalla ja parmesanmuruilla.

Jos muut mun ruokareseptit kiinnostaa, niin tuolloin vuoden alkuvaiheessa tein tälläisen postauksen, josta löytyy ihana kookoksinen kanakeitto, tulinen bataattisosekeitto ja pinaattikanapasta. 

Miten sä lisäät mieluiten kasviksia ruokaan? Ja hei, otan mielelläni vastaan vinkkejä ja reseptejä hyviin kasvisruokiin ja vegejuttuihinkin!

xx M
7

LEIKKASIN MUN PITKÄT HIUKSET

Joten, well hello long bob!


Ja no siis paremminkin leikkautin, sillä istuin mun lempparikampaajan penkkiin viikko sitten ja päätettiin, että nyt lähteekin sitten ihan huolella tätä tukkaa. Sara on laittanut ja leikannut mun hiuksia niin kauan kuin muistan ja ollaan muutamat vuodet takaperin ihan lähdetty liikenteeseen siitä, että se on duunannut mun hiuksia meidän silloisessa yhteisessä pikkukämpässä keittön baarijakkaralla aina tarvittavin väliajoin. Aina oon saanut olla tyytyväinen niistä ajoista tähän päivään, enkä oikeen muiden annakaan koskea mun hiuksiin vaan luotan ne vain Saran käsiin. Saran löytää muuten nykyään Vaajakosken Parturi-Kampaamo Elmistä, jos ja kun kaipaa ammattitaitoista ja hyvän tuulista palvelua.


Sitten ihan asiaan - miltä nyt sitten tuntuu!? Mulla on ollut viimeiset seitsemän vuotta pitkät hiukset ja se ykkösprioriteetti onkin ollut siitä pituudessa, kunnosta viis. Nyt on asiat vähän toisin päin ja tärkeempää on terveet ja hyvinvoivat paksut hiukset. Lisäks siisti leikkaus ja lookki on pituutta tärkeemmät. Musta on ihan hassua, miten omalle nää tuntui heti eikä ollenkaan oudolle tai vieraalle. Otin nää heti ihan omakseni eikä kaduta ollenkaan! Ja no olihan se aikakin saada tästä tukastakin fresh, kun sitä täällä blogissa perään kuulutan nimestä lähtien.


Tää on mun mielestä just sopivan mittainen, sillä vielä tän saa kiinni eikä näytä aivan lyhyelle. Joku osa mussa silti houkuttelee ajatuksella, että ehkä jos vielä oliskin pari senttiä napannut? Mutta toisaalta oon tähän nyt supertyytyväinen ja sitten voidaan ens kerralla miettiä miten tehdään. Ainoo juttu, johon mulla on vähän tottuminen on tää yhtäkkinen taipuisuun mun aiemmin luonnostaan piikkusuoraan ja kiharoita hylkivään tukkaan. Mutta sekin voi olla ennemmin mahdollisuus eikä huono juttu. Oikeestaan oon aika innoissani siitä, miten tähän tukkaan taipuukaan kunnon kiharat tätä nykyään!

Cardigan Make Way from Bubbleroom (gifted) / Trousers Vila / Nike Roshe One 

Täällä ollaan ihan fiiliksissä muutoksesta! Mites, iskeekö long bobi sinne? Ja tää asu, mä oon ihan rakastunut myös tähän muhkeaan villapaitaan!

xx M
26

2 X TÄYDELLINEN TAKKI


Oon nyt kyllä tosi tosi tosi tyytyväinen näihin takkihankintoihin. Selkeet klassiset linjat ilman mitään kikkailuja, neutraalit vaaleat sävyt, ajattomuutta ja oikeestaan ihan kaikkeen sopivaa. Ja myös vähäsen laadukkaampaa matskua kuitenkin. Harmaa trenssityyppinen villakangastakki on Vilasta ja valkea pörrötakki Espritiltä. Just sellaiset joita mä etsinkin, sillä pörrötakkia hihoilla katselin jo viime keväänä, mutta päätin jättää tähän syksyyn ja tää täykkis tulikin vastaan viime viikolla - ei liian massiivinen, ei liian sileää karvaa, vaan just bueno joka tavalla. Sitten tuo toinen. Mulla on vähän samanlainen takki beigenä, kuin mitä tuo harmaa villakangastakki on, mutta tämä uus on paremman mallinen ja tässä on taskut ja siinä taas ei, joten mulla onkin pohdinnassa nyt, että luovunko siitä beigestä kokonaan. Se jää vielä harkintaan, mutta nyt oon kyllä joka tapauksessa aivan valmis kylmemmillekin keleille, joten syksy, bring it on!

xx M
13

UUSIA KAUNEUS SUOSIKKEJA


Mulla on nyt paljon uusia kosmetiikkasuosikkeja, joten jaan näitä nyt vähän sillä tavalla, että tässä postauksessa on vähän sitä sun tätä, jossain toisessa postauksessa vain luonnonkosmetiikkasuosikkeja ja vielä erikseen kolmannessa postauksessa Lumenelta omat uudet suosikit, koska sieltäkin on matkalla mulle aivan ihania juttuja! Mutta palataan niihin sitten myöhemmin, nyt asiaan:

Mádará Cleansing Milk - all skin types
Todella pehmeän tuntuinen rauhoittava, kosteuttava ja tehokkaasti puhdistava puhdistusmaito (tai ennemmin ehkä puhdistusvoide). Ihana erityisesti kuivalle iholle, mutta ihan kaikille ihotyypeille nyt kylmenevillä ilmoilla hyvä, sillä ei jätä ollekaan kiristävää tunnetta iholle pesun jälkeen vaan jo kasvoille levittäessä tuntuu tosi täyteläiselle ja kosteuttavalle. Plussaa siitä, että on luonnonkosmetiikkaa.

Color Mask - graphite
Sopii tähän mun uuteen tukkaan tosi kivasti ja vähän taittaa hiusten sävyä kylmempään päin, koska mun oma punapigmentti puskee niin helpolla tästä läpi ja haluaisin ainakin yrittää pitää sävyn kylmänä. Color Maski sävyttää ja samalla hoitaa ja korjaa hiuksia. Käytän hoitoaineen tilalla ja pidän päässä ennen huuhtelua sen 5-10 min. Sävyjä löytyy ihan kaiken värisille hiuksille, tämä graphite on tummalle ja harmaalle hiukselle, jotka haluaa pitää viileän sävyisinä. Sisältää B5 -vitamiinia ja keratiinijohdannaista.


Aveeno Moisturising Creamy Oil
Tämä yllätti mut kyllä ihan kokonaan - aivan ihana! Kosteuttaa tosi tehokkaasti ja eron oikeesti huomaa siinä, että laittaako vai ei, mutta tämä ei kuitenkaan jätä ihoa mitenkään inhottavan rasvaisen tuntuiseksi vaan super pehmeäksi. Erityisesti taas kuivalle iholle todella hyvä. ''Kosteuttaa kuin öljy, imeytyy kuin voide.'' Sisältää kauraa ja manteliöljyä.

100% Pure Kookosöljy
Kookosöljy on ollut mulla pitkään monessa käytössä keittiöstä kylppäriin, mutta tää kätevä pullo on siitä ihana, että saa ihan oman putelinsa kauneudenhoitoon eikä tarvii sieltä keittiössä olevasta kaapia. Sen lisäks tässä kookosöljy on helposti valmiiksi nestemäisessä muodossa. Sopii siis hiuksia hoitamaan ja pehmentämään, iholle puhdistamaan meikkiä ja kosteuttamaan ihoa tehokkaasti ihan top-to-toe ja tykkään myös käyttää sheivauksen alla, jolloin iho ei ärry, ei ala punoittaa, pysyy kosteutettuna ja pehmeänä.

Nämä molemmat kaksi on peräisin sellaisesta verkkokaupasta kuin Hellimmin.fi jonka perustaja ihana Veera antoi minulle testiin muutamia tuotteita. Hellimmin ajatus ja idea on siinä, että se on erikoistunut herkän ihon tuotteisiin ja hajusteyliherkille. Joka tuotteessa on tuolla sivuilla suomennettu incilista ja avattu vähän mitä mikäkin ainesosa siellä tarkoittaa ja merkattu ne yleisimmät allergisoivat ainesosat. Täysin hajusteettomiin tuotteisiin on myös merkattu näkyvästi se hajusteettomuus. Multa iso peukku tälle näin itse herkkäihoisena ja kosmetologin näkökulmasta. Todella hyvä ajatus takana, käykää kurkkaamassa! Saan jakaa teille myös alekoodin stayfresh5 jolla saa yli 15€ tilauksesta 5€ alennuksen.


NYX Tame&Frame Tinted Brow Pomade - espresso
Saman tyyppinen kulmakarvageeliväri kuin Anastasian vastaava, mutta edullisempi hintaluokka. Toimii tosi hyvin, espresso sävy on mulle just hyvä ja sillä saa helposti skarpit kulmat. Ainakaan mulla ei tän kanssa oo ollut mitään kuivumisongelmaa, silloin tällöin pyöritän pinnan takaisin tasaiseksi sormella, jolloin se on taas kuin uusi.


H&M Luomiväri - ingenue
Voi kyllä henkkamaukan luomiväri! Sävy ingenue on ihan täydellinen, pigmenttinen ja ihanan helmiäinen, joten tätä tulee joskus silmämeikin lisäksi sipaistua myös highlighterinkin rooliin poskipäiden ylle. Edullinen hinta on vaan plussaa kun on vieläpä toimiva tuote.

Onko mitään tuttuja tuotteita tai löytyikö uusia houkutuksia? 
xx M
10

SYKSYLLÄ AION...


...laittaa meidän parvekkeen sisustuksen kuntoon ja pitää mun rakkaille tytyille parveketuparit 
kynttilöiden valossa hyvän valkoviinin kera

...pukea muhkeita ja pehmeitä neuleita ja pysyä lämpimänä

...käydä ihastelemassa syysruskaa ja pyörimässä ulkona ja kaupungilla ilman mitään sen suurempaa määränpäätä

...ostaa uuden siistin mustan kangaskassin, koska nykyinen on aika kovalla käytöllä muttei 
enää sieltä siisteimmästä päästä


...juoda paljon teetä ja löytää jonkin uuden lemppari teemaun

...käydä jossain pienessä reissussa, luultavasti ainakin vähintään Helsingissä tulee käytyä Indiedaysin bloggaajatapahtumissa viikonloppureissussa

...opetella käyttämään aivan tummaa huulipunaa, jotain ehkä tosi tumman viininpunaista

...valokuvata paljon ja se tapahtuu jo noin niin kuin koulun puitteissa aika kätevästi, mutta jotenkin oon tosi innoissani siitä, että pääsen kuvaamaan muutakin kuin blogijuttuja ja oppimaan paljon uutta


...käydä lenkillä vähintään kerran joka viikko, jonka oonkin nyt jo tehnyt kuukauden ajan

...pitää unirytmin aikaisissa aamuissa vaikkei joka aamu tarvikaan nousta kouluun tai muualle

...juhlia ensi viikolla ystävän synttäreitä saunalautalla Jyväsjärvellä

...ehkä uusia mun silmälasit uusiin kehyksiin ja vahvuudetkin tarkalleen oikein

...ottaa syksyn avosylin vastaan ja nauttia siitä kaikin tavoin

Bomber jacket Junkyard XX-XY / Jeans Dr.denim from Carlings / Shoes H&M / Cap Adidas Originals

Kuvat: Laura Eerola
xx M
20

TOISEN TYYPPINEN LOUNAS @ HARMOONI

Päätettiin viikon alkuun Lauran kanssa testata ihanaa omaa tunnelmaa henkivän Ravintola Harmoonin maanantailounas! Oon jo pitkään halunnut käydä täällä ja oon kuikuillut Harmoonin suloista puutarhaterassia aidan takaa ohi kulkiessa, mutta nyt laitettiin vihdoin ihan tuumasta toimeen ja mä saavuinkin paikalle suoraan kampaamon penkistä uudella lookilla!


Vaikka Harmoonin puutarhaterassi oli jo laitettu kesältä pakettiin niin käytiin sielläkin puolella vähän fiilistelemässä ja ottamassa kuvia. Sisältä paikka on tyylikäs, mutta kotoisan oloinen ja ainakin multa heruu symppispisteitä mieshenkilökunnan tyyliin sopivista asuista henkseleineen kaikkineen! Kaikki vaan mätsäsi niin kivasti. 


Harmoonin lounas on suht edullinen 12.50€ ja ihanaa vaihtelua niihin perus salaatti- ja burgerilounaisiin, joita ravintolat usein tarjoaa. Harmoonin päivittäin vaihtuviin lounaisiin maanantaina kuului pöytiin tarjoiltuna alkuruuaksi hunajamelonisalaattia ja hyvää leipää, pääruuaksi kampelarullia ja paistettuja kasviksia. Lounaan hintaan kuuluu myös kahvi tai tee ja pieni makea, mutta meille yllätykseksi tarjoiltiinkin yllärijälkkäriksi uuniomenat syksyyn sopivilla ruisjauhotahna- ja mustikkakeittoasioilla (lämmin kiitos henkilökunnalle, extrajälkkäri maistuu aina)

Teeshirt Make Way from Bubbleroom (gifted) / Jeans Dr. denim from Carlings / Vans Autentic

Viihdyttiin tuolla useampikin tunti jutellen ja maistellen uusia makuja. Sanon vielä sen, että tämä ei ole yhteistyöpostaus tai muu, vaan ihan vain kokemus ja suositus jonka haluan jakaa teille. Harmoonille pointsit täältä, mikäli kaipaat vähän jotain freshimpää niiden peruslounasbuffien tilalle! 

Ja niin kuin kuvista näkyy ja moni teistä on ehkä jo mun someista bongannut, niin tukka on saanut uuden ulkomuodon ja oon tähän supertyytyväinen. Teen tästä uudesta tukkalookista oman postauksensa pian! 

xx M
13
Back to Top